Katkarapukakku

Katkarapukakku

29.4.2016

Paras perunasalaatti


Perunasalaatti vapuksi

Koska vappu on ovella, tuli mieleen valmistaa perunasalaatti itse. Ensimmäisen kerran ikinä. Kaupan paras vaihtoehtohan on Forssan perunasalaatti, jota meillä yleensä on ollut. 

Kotona tehty perunasalaatti reseptiPerunasalaatti

5 Keitettyä suurta perunaa
Suolakurkkua (tai maustekurkkua)
Pilko jäähtyneet perunat haluamasi kokoisiksi. Pilko myös kurkut ja sipuli. Sekoita kaikki keskenään majoneesin kanssa. Jätä maustumaan jääkaappiin vähintään vuorokaudeksi.
Jos et halua itse valmistaa majoneesia, kaupan majoneeseista suosittelen ehdottomasti maustamatonta Hellmanssia. 

Paras perunasalaatti ohje

Sipulinen perunasalaatti resepti
Tällä ohjeella tulee noin litra perunasalaattia
Tällä kerralla käytin maustekurkkusiivuja, sillä meillä oli niitä 8 kg tölkillinen, ja olen kokeillut tehdä vähän kaikenlaista, johon niitä voi lisätä. Lisäksi niitä on syöty melkein kaiken lisukkeenakin. Samanmoinen tölkki kokonaisia maustekurkkuja olisi odottamassa.. Toivon mukaan seuraavaan perunasalaattiin jo saan pilkkoa kuutioita kokonaisista kurkuista. Tästä määrästä tuli juuri litran ämpärillinen.

Mieheni sanoi jo sekoittamisen jälkeen maistettuaan "On kyllä hyvää", joka lienee vahvin kehu hänen suustaan. Eli eiköhän tätä koiteta tehdä kesän aikana useinkin.

Ilman kovaa kiirettä tai ääretöntä laiskuuden puuskaa, kaupan perunasalaatti saa meidän puolesta jäädä jatkossa kauppaan.

Kotona tehty perunasalaatti ohje

Majoneesi

Majoneesi kananmunasta ja öljystäYleensä meillä on aina Hellmanssin majoneesia jääkaapissa, koska se on parasta mitä kaupassa myydään. Mutta koska vihdoin viimein olen sauvasekoittimen omistaja, pakkohan se oli kokeilla tehdä majoneesia itse. Tosin kun aloin ohjeita selailla, olisi sähkövatkain riittänyt vallan mainiosti.
Päädyin nyt kuitenkin tekemään nopeampaa versiota majoneesista uudella sauvasekoittimellani.

Majoneesi (n. 3dl)

1 Kananmuna
2 dl Rypsiöljyä
1 tl Dijon sinappia
0,5 tl Suolaa
1-2 tl Viinietikkaa (voi korvata hieman isommalla määrällä sitruunamehua)

Halutessa mausteita oman maun mukaan
Kotona tehty majoneesiAineiden tulee mielellään olla samanlämpöisiä. Eli jos säilytät osaa jääkaapissa ja osaa huoneenlämmössä, ota jääkaapissa olleet aineet huoneenlämpöön tai toisinpäin.
Mikäli sinulla on valmiiksi jokin hyvä säilytyspurkki majoneesille, voit tehdä sen valmiiksi purkkiin, mikäli vain sauvasekoitin mahtuu sinne. Purkin on oltava kapea.

Riko muna purkin pohjalle siten, että keltuainen säilyy ehjänä. Lisää sitten dijon, öljy, suola ja etikka (käytin omenaviinietikkaa 2tl) varoen kananmunan päälle.

Aseta sauvasekoitin astian pohjaa vasten ja sekoita 5-10 sekuntia paikallaan. Sen jälkeen nosta sekoitinta hitaasti ylös ja laske se vielä kertaalleen alas pohjaa vasten. Kaiken kaikkiaan sekoitus ei kestä edes puolta minuuttia.

Mikäli haluat tehdä majoneesin pidemmän kaavan mukaan, korvaa kokonainen kananmuna kahdella keltuaisella, jotka vatkataan ensin vaahdoksi. Tuolloin tulee käyttää sähkövatkainta ja lisätä öljy aluksi tippa kerrallaan samalla vatkaten ja sen jälkeen liruttaa kaikki aineet ohuena nauhana valmistuvan majoneesin sekaan.

Majoneesi säilyy puhtaassa astiassa jääkaapissa noin viikon.
Halutessasi voit maustaa majoneesin vaikkapa maustekurkkusilpulla, pippurilla, savupaprikajauheella, valkosipulilla, chilillä, paprikalla.... Tai vaikka millä mistä satutkaan pitämään!

Paras majoneesi kotona tehtynä

Tämän jälkeen kyllä voin kertoa, että ehkä voin hätävaraksi ostaan kaupan majoneesin (säilyvyyden takia), mutta kyllä minä jatkossa teen itse majoneesin mm. ranskalaisten dipiksi. 

28.4.2016

Maukas kanaruukku

Kanavuoka
Yhtäkkiä muistin että Raumalla asuessani käytiin joskus työkavereiden kanssa syömässä jossain ravintolassa, jossa oli maailman ihaninta kanaruukkua listalla.

En toki muista enää mitä kaikkea se ehkä piti sisällään, mutta päätinpä kokeilla jonkinlaista tehdä. Tässähän sitä täydellistä reseptiä on aikaa metsästää ja säätää.


Kanaruukku


450 g Broilerinfileitä (maustamaton parasta)
1 pkt Pekonia
Kanaruukku ohje1 Punainen paprika
1 Keltainen paprika
2-3 Sipulia
1 Kanaliemikuutio
1 prk Ranskankermaa
150 g Aurajuustoa
Paprikajauhetta
(Suolaa)
Juustoraastetta



Kana ruukku broileriPaista suikaloitu broileri ja pekoni ja poista ne pannulta. Laita sitten pannulle silputtu sipuli ja pilkotut paprikat ja kuullota ne. Murusta sitten joukkoon Aurajuusto, sekoita hyvin ja anna sulaa. Tämän jälkeen lisätään kanaliemikuutio. 
Lisää ranskankerma, sekoittele ja lisää sitten kanat ja pekoni takaisin pannulle. Mausta vielä paprikajauheella ja halutessasi suolallakin. Jätä hautumaan noin vartiksi. 
Annostele seos sen jälkeen uuninkestäviin ruukkuihin valmiiksi annoksiksi, peitä juustoraasteella ja paista 200 asteisessa uunissa noin vartin verran, tai kunnes juusto on saanut kauniin värin pintaan. 

Broileriruukku

Tämä oli todella hyvää, ja odotan jo seuraavaa kertaa kun voin tätä tehdä. Ajattelin laittaa reilummin Aurajuustoa, sillä sitä en pettymyksekseni (ja puolison onneksi) joukosta maistanut. 
Käytin tällä kerralla valkosipuliyrttimarinoituja broilerin sisäfileitä. 

Ostin jopa pienet uuninkestävät ruukutkin, koska en uskalla laittaa Teeman kulhoja uuniin, vaikka ne uuninkestäviä ovatkin. Ainakaan sen jälkeen kun yksi harvoin käyttämäni tarjoiluastia (niinikään uuninkestävä ja Teemaa) halkesi mikrossa, sen ainoan kerran kun ikinä siinä mitään lämmitin. 

Broileriruukku
Oman ruukkuni söin pelkästään turkkilaisen jugurtin kanssa, ja se sopi siihen mielestäni täydellisesti. Toisaalta varmasti myös smetana tai ranskankerma voisi olla myös hyvää. Puoliso söi omansa keitetyn riisin kanssa.





25.4.2016

Spaghettivuoka

Spagettivuoka ohjeJälleen jotain helppoa ja hyvää piti keksiä. Päädyin spaghettivuokaan, sillä siitä on melko pitkä aika kun olen laittanut mitään pastaa. Tämä on myös todella helppotekoinen ruoka, ja maistuu meillä aina.

Spaghettivuoka (4 nälkäisen annosta)

Spaghettivuoka ohje500 g Jauhelihaa
2-3 Sipulia silputtuna
1 Pss Taco-maustetta
Texmex-mausteseosta (voit korvata tämän toisella taco-maustepussilla)
Chilijauhetta ja/tai chilikastiketta
1 tl Valkosipulimurskaa
1 tlk Tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia
2 dl Kermaa (ruokakermakin käy)
300 g Juustoraastetta
800 g Spaghettia (pätkittynä)

Paista jauheliha ja sipulit pannulla. Mausta sen jälkeen jauheliha reseptin mausteilla ja lisää lopuksi tomaattimurska. Keitä samanaikaisesti pätkitty spaghetti ja valuta sitten vesi pois.
Lado spaghetti, tomaattikastike ja jauheliha uunivuokaan tai pataan kerroksittain. Kaada vielä kerma kaiken päälle, lisää juustoraaste pintaan (voit lisätä tämän myös paistamisen puolivälissä mikäli et halua todella rapeaa kuorta) ja paista uunissa 180 asteessa noin 45 minuuttia.

Spagettivuoka resepti

Tästä määrästä normaalisti söisi noin 6 kertaa, mutta puoliso syö melko reiluja annoksia fyysisen työn ja harrastuksen vuoksi.







Spaghettivuoka resepti


Spaghettivuoka ohje

Spaghettipaistos