Katkarapukakku

Katkarapukakku

15.1.2018

Aurainen kanaburrito

Tässä lounaseväitä miettiessä ajattelin kokeilla valmistaa kanaburritoja, sillä ne on hyviä silloinkin, kun lämmitysmahdollisuutta ei välttämättä ole tarjolla.

Ohje paras kanaruoka

Salsa

1 prk Tomaattimurskaa
3 Tomaattia
1 Sipuli
2 tl Valkosipulimurskaa
Suolaa
Mustapippuria
Tuoretta chiliä (jos on, voi korvata jauheella tai kastikkeella)
Balsamiviinietikkaa
Korianteria (tuoretta)
Öljyä (kuullotukseen)
Kuullota sipulisilppu valkosipulin kanssa ja lisää tomaattimurska ja mausteet. Anna kiehua muutama minuutti. Pilko tomaatti ja chili (mikäli käytät tuoretta) ja lisää ne kastikkeeseen. Lisää viimeiseksi korianteri. Anna jäähtyä ennen tarjoulua.

Kanaburritot
Burrito täyte ohje resepti
Tortillalättyjä
Pala Aurajuustoa
2/3 pkt Koskenlaskijaa
500g Kanafileitä
3 dl Smetanaa
2 rkl Kreikkalaista jugurttia
Voita (paistamiseen)

Pilko kana suupaloiksi ja paista se voissa. Lisää smetana, jugurtti, Koskenlaskija ja Aura kanojen sekaan.
Anna muhia kunnes juustot ovat sulaneet joukkoon.
Täytä tortillalätyt kanatäytteellä ja lisää päälle tai viereen salsaa. Varaa smetanaa myös burritojen lisukkeeksi. Tarjoile lisäksi vaikka salaattia, silputtua sipulia ja tomaattia salaatinkastikkeen kera.

Nämä voi syödä sekä kylmänä että lämpimänä. Kummallakin tavalla tosi hyvää.




Päivitys tähän.

Tein tätä herkkua toistamiseen, ja ajattelin tehdä salsan "ainoastaan" tuoreista tomaateista. Tämä oli paljon parempaa kuin edellinen, johon tuli tomaattimurskaa.

Tuore salsa

6 Tomaattia kuutioituina
2-3 rkl Sambal Oelek chilitahnaa
Mustapippuria
Nestemäistä valkosipulia (myös tuore ja murska käyvät)
Silputtu sipuli
Tuore korianteri silputtuna
(Suolaa)

Kaikki aineet sekoitetaan. Halutessasi voit lisätä suolaa. Sambal Oelekissa on sen verran suolaa, että itse en kokenut suolan lisäämistä tarpeelliseksi.

11.1.2018

Cheddar kastike

Normaalisti on tullut ostettua kaupan lisäaineilla kyllästettyä cheddar kastiketta kun olen tehnyt nachopeltiä. Nyt kuitenkin kun kaapissa oli kunnon kovaa cheddaria (ei sulatejuustoa), ajattelin kokeilla miten tuota saisi tehtyä itse.

Nachopelti cheddar


Cheddar kastike

1 dl Kuohukermaa
Cheddar kerma kastikeCheddarjuustoa siivuina

Lämmitä kerma kattilassa kuumaksi ja ala siivuttaa sinne sekaan cheddaria siivuina ja sekoittele.
Juuston pitää sulaa joukkoon kunnolla. Kun kastike on mielestäsi tarpeeksi vahvaa (/paksua), on se valmista.

Tein toki koko 2dl purkista, ja tätä tuli aivan liikaa. Joten, desi piisaa kyllä oikein hyvin.
Kastike oli hyvän makuista, ja ennen kaikkea tiedän mitä se sisältää. Olen löytänyt kovaa oranssia cheddaria valmiina siivuina Lidlistä.


20.12.2017

Munakasrulla jauhelihatäytteellä

Paras munakasrulla jauhelihasta

Taas vähän lounasevästä töihin. Samalla palanen myös iltapalaksi.

Munakasrulla
5 Kananmunaa
3 dl Maitoa (mieluiten punaista)
2-3 rkl Kreikkalaista jugurttia
1 tl Suolaa

Sekoita maito ja jugurtti keskenään. Vatkaa munat vaahdoksi ja sekoita niihin maitoseos ja suola varoen. 
Kaada seos uunipellille ja paista noin 20 minuuttia 200 asteisessa uunissa.

Jauhelihatäyte
Munaksrulla jauhelihatäytteellä
400g Jauhelihaa
Sipuli silputtuna
Mausteita
1 dl Kreikkalaista jugurttia

Kirsikkatomaatteja
Koskenlaskijaa (valkosipuli)
Kermajuustoa

Munakaslevyn ollessa uunissa voit valmistella haluamasi täytteet. Tällä kerralla paistoin jauhelihaa sipulisilpun kanssa ja sekoitin joukkoon jugurttia.

Levitä täytteet munakaslevyn päälle ja kääri levy rullalle. Peitä se vielä reilulla määrällä juustoa ja laita takaisin uuniin. Munakasrulla on valmis, kun päällä oleva juusto on sulanut ja ottanut hieman väriä.

Tämä oli todella hyvää ja helppo tehdä. Teen varmasti myös jatkossa.

Jauhelihamunakasrulla ohje resepti

7.11.2017

Lawrencen kanasalaatti

Paras kanasalaatti pähkinäinen
Amerikan serkun miehen reseptillä.
Kävin juuri Los Angelesissa ja pyysin serkkua tekemään miehensä ohjeella kanasalaattia.

Pähkinäinen sellerikanasalaatti

Paras kanasalaattiKypsennettyä kanaa
1 dl Paahdettuja ja hienonnettuja saksanpähkinöitä
1 dl Selleriä pilkottuna
2 rkl Salottisipulia pilkottuna
1 dl Rusinoita / Viinirypäleitä (tai jotain makeaa)
1 dl Majoneesia
Sitruunamehua
2 rkl Rakuunaa
0,5 tl Suolaa
0,5 tl Mustapippuria

Pilko jäähtynyt kana. Sekoita kaikki aineet keskenään huolellisesti ja nauti.


Kanasalaatti ohje resepti