Katkarapukakku

Katkarapukakku

9.3.2020

Kahden minuutin juustonäkkäri

Cheese pops mikrossa

Juusto käyttäytyy kyllä melko erikoisesti eri lämpötiloissa.
Oletus olisi toki, että se sulaa, mutta ei. Ainakaan aina.

Juustonäkkärin tekeminen valmistus
Juustonäkkäri valmistetaan mikrossa.
Aseta sulatejuustosiivu leivinpaperin päälle mikroon, lämmitä 800W teholla 1,5 min.

Juustonäkkäri näkkileipä juustosta ohjeJuustonäkkileipä ohje reseptiKaikkien merkkien sulatejuustot eivät toimi samoin, eli lämmitysaika saattaa vaihdella. Tämä koskee Aamupala "Maukas" sulatejuustosiivuja.

Kannattaa myös kokeilla cheese popseja mikrossa, tai uunissa joko tuoreesta juustosta tai sitten kuivatetuista juustonpaloista.









10.2.2020

Tonnikalapiirakka, joka sopii myös karppaajalle

Viikonlopun juttuja, kun teki mieli jotain hvyää, ja pizzakokeilut alkavat melkein jo tulla korvista.

Tonnikalapiiras karppaajalle


Tonnikalapiirakka

Ketopiirakka ohje reseptiPohja

3 dl Mantelijauhetta
0,5 dl Psylliumia
1 tl Soodaa
0,5 tl Suolaa
1 tl Basilikaa (kuivattuna)
2 dl Raastettua kesäkurpitsaa
50 g Voita

Raasta kesäkurpitsa ja kuivaa se mahdollisimman hyvin. Sulata voi.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää sitten sekaan raaste. Sekoita hyvin.
Nypi sula voi joukkoon. Painele taikina irtopohjavuokaan (myös reunoille).
Paista 200 asteessa noin 10 min ja anna sen jälkeen jäähtyä hieman.


Laske uunin lämpötila noin 175 asteeseen.

Karppipiirakka tonnikalapiiras vhh ohje reseptiTäyte

2 Munaa
1 prk Ranskankermaa
2 dl Juustoraastetta
2 prk Tonnikalaa (öljyssä)
1 tl Sitruunapippuria
Punasipuli silputtuna
0,5 Paprikaa paloina
(Ruohosipulia)



Ketotonnikalapiirakka ohje resepti

Valuta tonnikalasta enin öljy pois. Sekoita kaikki aineet keskenään. Kaada täyte pohjan päälle ja paista 175 asteessa puolisen tuntia. Koristele halutessasi ruohosipulisilpulla.

Tämä on hyvää, tonnikala vain itsessään on melko suolaista, joten seuraavalla kerralla taidan laittaa täytteeseen hieman enemmän paprikaa.




6.2.2020

Juustotäytteinen pekonimantelileipä leipäkääreessä

Iltanälkä yllätti eilen. Pakkohan siihen oli jotain keksiä, ja muistin että meiltä löytyy myös leipäkääre, jota en ole vielä koskaan kokeillut.
VHH keto ketoleipä, mantelileipä pekonilla

Pekonileipä leipäkääreessä

5 dl Mantelijauhoa
1 tl Leivinjauhetta
1/2 tl Ruokasoodaa
3 Kananmunaa
100g Maustamatonta tuorejuustoa
4 dl Juustoraastetta
1 pkt Pekonia rapeaksi paistettuna

Päälle esim:
Parmesania jauhettuna
Valkosipulijauhetta
Savupaprikajauhetta

Sisään esim:
Juustoa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita munat ja juustot, jonka jälkeen lisää kuivat aineet sekaan. Murenna myös rapea pekoni sekaan ja sekoita. Leipäkäärettä voi käyttää myös sekoitusastiana.
Muotoile leiväksi, ja halutessasi lisää leivän sisälle juusto. Itse laitoin jääkaappiin jääneen palasen kermajuustoa noin 2x2x5 cm pötköinä koko leivän pituudelle. Myös esim. feta käy.
Päälle voit ripotella halutessasi mausteita ja parmesania.

Paista 200 asteisessa uunissa noin 35-40 min.

Olihan hyvää! Ja tästä saa helposti leikattua siivuja, eli leipää riittää useammaksi syömäkerraksi. Arviolta tästä saa noin 10-12 siivua.




31.1.2020

Pinaattiletut

Työkavereiden kanssa kävin lounaalla, ja siellä olisi ollut pinaattilettuja tarjolla. Itse en niitä syönyt (sielläkään), mutta sain idean tehdä niitä kotona. Pohjana on parhaaksi kokemani lettutaikinan ohje.

Kotona tehdyt pinaattilätyt


Pinaattiletut (4:lle)

1 Muna
4 dl Maitoa
2 dl Vehnäjauhoja
3/4 tl Suolaa
1/2 dl Öljyä tai sulaa rasvaa
4 Palaa pakastepinaattia

Sulata pinaatti.
Vatkaa pinaattia lukuunottamatta aineet kulhossa ja anna taikinan turvota 15-20 minuuttia. Lisää pinaatti ja aja taikina sauvasekoittimella tasaiseksi.
Paista noin 10 - 15 cm halkaisijaisia lettuja.