Katkarapukakku

Katkarapukakku

21.8.2017

Säilötyt kantarellit

Kanttarellikastike ohje reseptiLöytyi parin päivän sisään niin paljon kanttarelleja, etten jaksanut kaikkia paistaa ja syödä. Tästä syystä ajattelin kokeilla säilöä osan etikkaliemeen.
Tietenkin ensimmäiseksi tein kanttarellikastikkeen, jonka kyllä tällä kerralla söin ihan pelkästään.

Kanttarellisäilyke

1 l Kanttarelleja (pienehköjä)
1 Iso sipuli silputtuna
0,5 dl Sokeria
2 dl Vettä
1 dl Valkoviinietikkaa
1 Laakerinlehti
1 tl Suolaa

Puhdista sienet ja pilko sipuli. Mikäli kanttarellit ovat suuria, voit pieniä myös niitä hieman.

Kiehauta liemen aineet ja lisää sinne kanttarellit ja sipuli. Anna kiehua hiljalleen viitisen minuuttia.

Jaa säilyke desinfioituihin lasipurkkeihin, sulje hyvin ja jätä ne alkuun kannet alaspäin jäähtymään. Nosta jääkaappiin kun ovat jäähtyneet tarpeeksi.


Kanttarellit etikassa resepti ohjeTämän ohjeen kyllä pidän mielessä, sillä olen hieman laiska käyttämään kuivattuja sieniä vaikka ne hyviä ovatkin.

Tällaisessa muodossa näitä varmasti tulee käytettyä ruoan lisukkeena, ja vaikka leivän päällä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommentti. Kiitos.