Paljon on tullut tehtyä cheese popseja uunissa, ja nyt kun vihdoin olen puolisen vuotta sitten päässyt airfryerin maailmaan, pakkohan näitä on kokeilla myös sillä tehdä! Mukailin tätä ohjetta.
Olen ostanut joskus kaksi kilon pyöreää Milbona kermajuustoa, joka juustona valitettavasti ei ollut meidän makuun. Jo ensimmäisestä yli puoli kiloa meni uunin kautta cheese popseina, joissa se toimi oikein hyvin. Nyt sitten päätin pilkkoa jälkimmäisenkin kilon, viemästä tilaa.
Kilon juustosta tulee runsas uunipellillinen, joten nyt oli hyvä testailla sopivaa aikaa ja lämpötilaa.
Cheese pops @ airfryerPilkoin juuston noin 2 cm x 2 cm paloiksi ja asettelin ne pöydälle leivinpaperin päälle kuivumaan, nämä olivat tällä erää kuivamassa kolme päivää (uunissa tehtyjen kanssa vuorokausi on ollut ok).
Nyt on pakko valitettavasti todeta että tämä EI TOIMI.
Päätin silti julkaista tämän, sillä haluan että kukaan muu ei menetä hermojaan tämän yritelmän kanssa.
Kokeilin ensin 200 astetta ja valvoin airfryerin ikkunan läpi tilannetta. Muutaman minuutin jälkeen juusto alkaa ainoastaan sulaa. 180 asteessa sulaminen ei tapahtunut yhtä nopeasti ja arvaamattomasti, mutta silti lopputulema oli sulaneita juustokönttejä (onneksi nekin ovat hyviä!). 170 asteessa nämä jo ehti nostaa pois kuution mallisina, mutta eivät ne rapeita olleet. 160 asteessa vielä viimeinen yritys, tilanne ei juuri muuttunut. Joten, sille joka miettii onnistuuko, tässä on valmis vastaus. Ei onnistu. Nämä eivät hypähtele, näistä ei tule rapeita, näistä ei tule popseja missään mielessä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä kommentti. Kiitos.