Katkarapukakku

Katkarapukakku

29.4.2016

Paras perunasalaatti


Perunasalaatti vapuksi

Koska vappu on ovella, tuli mieleen valmistaa perunasalaatti itse. Ensimmäisen kerran ikinä. Kaupan paras vaihtoehtohan on Forssan perunasalaatti, jota meillä yleensä on ollut. 

Kotona tehty perunasalaatti reseptiPerunasalaatti

5 Keitettyä suurta perunaa
Suolakurkkua (tai maustekurkkua)
Pilko jäähtyneet perunat haluamasi kokoisiksi. Pilko myös kurkut ja sipuli. Sekoita kaikki keskenään majoneesin kanssa. Jätä maustumaan jääkaappiin vähintään vuorokaudeksi.
Jos et halua itse valmistaa majoneesia, kaupan majoneeseista suosittelen ehdottomasti maustamatonta Hellmanssia. 

Paras perunasalaatti ohje

Sipulinen perunasalaatti resepti
Tällä ohjeella tulee noin litra perunasalaattia
Tällä kerralla käytin maustekurkkusiivuja, sillä meillä oli niitä 8 kg tölkillinen, ja olen kokeillut tehdä vähän kaikenlaista, johon niitä voi lisätä. Lisäksi niitä on syöty melkein kaiken lisukkeenakin. Samanmoinen tölkki kokonaisia maustekurkkuja olisi odottamassa.. Toivon mukaan seuraavaan perunasalaattiin jo saan pilkkoa kuutioita kokonaisista kurkuista. Tästä määrästä tuli juuri litran ämpärillinen.

Mieheni sanoi jo sekoittamisen jälkeen maistettuaan "On kyllä hyvää", joka lienee vahvin kehu hänen suustaan. Eli eiköhän tätä koiteta tehdä kesän aikana useinkin.

Ilman kovaa kiirettä tai ääretöntä laiskuuden puuskaa, kaupan perunasalaatti saa meidän puolesta jäädä jatkossa kauppaan.

Kotona tehty perunasalaatti ohje

Majoneesi

Majoneesi kananmunasta ja öljystäYleensä meillä on aina Hellmanssin majoneesia jääkaapissa, koska se on parasta mitä kaupassa myydään. Mutta koska vihdoin viimein olen sauvasekoittimen omistaja, pakkohan se oli kokeilla tehdä majoneesia itse. Tosin kun aloin ohjeita selailla, olisi sähkövatkain riittänyt vallan mainiosti.
Päädyin nyt kuitenkin tekemään nopeampaa versiota majoneesista uudella sauvasekoittimellani.

Majoneesi (n. 3dl)

1 Kananmuna
2 dl Rypsiöljyä
1 tl Dijon sinappia
0,5 tl Suolaa
1-2 tl Viinietikkaa (voi korvata hieman isommalla määrällä sitruunamehua)

Halutessa mausteita oman maun mukaan
Kotona tehty majoneesiAineiden tulee mielellään olla samanlämpöisiä. Eli jos säilytät osaa jääkaapissa ja osaa huoneenlämmössä, ota jääkaapissa olleet aineet huoneenlämpöön tai toisinpäin.
Mikäli sinulla on valmiiksi jokin hyvä säilytyspurkki majoneesille, voit tehdä sen valmiiksi purkkiin, mikäli vain sauvasekoitin mahtuu sinne. Purkin on oltava kapea.

Riko muna purkin pohjalle siten, että keltuainen säilyy ehjänä. Lisää sitten dijon, öljy, suola ja etikka (käytin omenaviinietikkaa 2tl) varoen kananmunan päälle.

Aseta sauvasekoitin astian pohjaa vasten ja sekoita 5-10 sekuntia paikallaan. Sen jälkeen nosta sekoitinta hitaasti ylös ja laske se vielä kertaalleen alas pohjaa vasten. Kaiken kaikkiaan sekoitus ei kestä edes puolta minuuttia.

Mikäli haluat tehdä majoneesin pidemmän kaavan mukaan, korvaa kokonainen kananmuna kahdella keltuaisella, jotka vatkataan ensin vaahdoksi. Tuolloin tulee käyttää sähkövatkainta ja lisätä öljy aluksi tippa kerrallaan samalla vatkaten ja sen jälkeen liruttaa kaikki aineet ohuena nauhana valmistuvan majoneesin sekaan.

Majoneesi säilyy puhtaassa astiassa jääkaapissa noin viikon.
Halutessasi voit maustaa majoneesin vaikkapa maustekurkkusilpulla, pippurilla, savupaprikajauheella, valkosipulilla, chilillä, paprikalla.... Tai vaikka millä mistä satutkaan pitämään!

Paras majoneesi kotona tehtynä

Tämän jälkeen kyllä voin kertoa, että ehkä voin hätävaraksi ostaan kaupan majoneesin (säilyvyyden takia), mutta kyllä minä jatkossa teen itse majoneesin mm. ranskalaisten dipiksi. 

28.4.2016

Maukas kanaruukku

Kanavuoka
Yhtäkkiä muistin että Raumalla asuessani käytiin joskus työkavereiden kanssa syömässä jossain ravintolassa, jossa oli maailman ihaninta kanaruukkua listalla.

En toki muista enää mitä kaikkea se ehkä piti sisällään, mutta päätinpä kokeilla jonkinlaista tehdä. Tässähän sitä täydellistä reseptiä on aikaa metsästää ja säätää.


Kanaruukku


450 g Broilerinfileitä (maustamaton parasta)
1 pkt Pekonia
Kanaruukku ohje1 Punainen paprika
1 Keltainen paprika
2-3 Sipulia
1 Kanaliemikuutio
1 prk Ranskankermaa
150 g Aurajuustoa
Paprikajauhetta
(Suolaa)
Juustoraastetta



Kana ruukku broileriPaista suikaloitu broileri ja pekoni ja poista ne pannulta. Laita sitten pannulle silputtu sipuli ja pilkotut paprikat ja kuullota ne. Murusta sitten joukkoon Aurajuusto, sekoita hyvin ja anna sulaa. Tämän jälkeen lisätään kanaliemikuutio. 
Lisää ranskankerma, sekoittele ja lisää sitten kanat ja pekoni takaisin pannulle. Mausta vielä paprikajauheella ja halutessasi suolallakin. Jätä hautumaan noin vartiksi. 
Annostele seos sen jälkeen uuninkestäviin ruukkuihin valmiiksi annoksiksi, peitä juustoraasteella ja paista 200 asteisessa uunissa noin vartin verran, tai kunnes juusto on saanut kauniin värin pintaan. 

Broileriruukku

Tämä oli todella hyvää, ja odotan jo seuraavaa kertaa kun voin tätä tehdä. Ajattelin laittaa reilummin Aurajuustoa, sillä sitä en pettymyksekseni (ja puolison onneksi) joukosta maistanut. 
Käytin tällä kerralla valkosipuliyrttimarinoituja broilerin sisäfileitä. 

Ostin jopa pienet uuninkestävät ruukutkin, koska en uskalla laittaa Teeman kulhoja uuniin, vaikka ne uuninkestäviä ovatkin. Ainakaan sen jälkeen kun yksi harvoin käyttämäni tarjoiluastia (niinikään uuninkestävä ja Teemaa) halkesi mikrossa, sen ainoan kerran kun ikinä siinä mitään lämmitin. 

Broileriruukku
Oman ruukkuni söin pelkästään turkkilaisen jugurtin kanssa, ja se sopi siihen mielestäni täydellisesti. Toisaalta varmasti myös smetana tai ranskankerma voisi olla myös hyvää. Puoliso söi omansa keitetyn riisin kanssa.





25.4.2016

Spaghettivuoka

Spagettivuoka ohjeJälleen jotain helppoa ja hyvää piti keksiä. Päädyin spaghettivuokaan, sillä siitä on melko pitkä aika kun olen laittanut mitään pastaa. Tämä on myös todella helppotekoinen ruoka, ja maistuu meillä aina.

Spaghettivuoka (4 nälkäisen annosta)

Spaghettivuoka ohje500 g Jauhelihaa
2-3 Sipulia silputtuna
1 Pss Taco-maustetta
Texmex-mausteseosta (voit korvata tämän toisella taco-maustepussilla)
Chilijauhetta ja/tai chilikastiketta
1 tl Valkosipulimurskaa
1 tlk Tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia
2 dl Kermaa (ruokakermakin käy)
300 g Juustoraastetta
800 g Spaghettia (pätkittynä)

Paista jauheliha ja sipulit pannulla. Mausta sen jälkeen jauheliha reseptin mausteilla ja lisää lopuksi tomaattimurska. Keitä samanaikaisesti pätkitty spaghetti ja valuta sitten vesi pois.
Lado spaghetti, tomaattikastike ja jauheliha uunivuokaan tai pataan kerroksittain. Kaada vielä kerma kaiken päälle, lisää juustoraaste pintaan (voit lisätä tämän myös paistamisen puolivälissä mikäli et halua todella rapeaa kuorta) ja paista uunissa 180 asteessa noin 45 minuuttia.

Spagettivuoka resepti

Tästä määrästä normaalisti söisi noin 6 kertaa, mutta puoliso syö melko reiluja annoksia fyysisen työn ja harrastuksen vuoksi.







Spaghettivuoka resepti


Spaghettivuoka ohje

Spaghettipaistos







Mantelileivät

Näitä on tullut ajan saatossa tehtyä lukuisia kertoja. Nyt vain olivat päässeet painumaan unholaan yli vuodeksi.
Nämä ovat älyttömän hyviä tuoreena, mutta paranevat päivän parin päästä. Itse tykkään paahtaa näitä halkaistuina leivänpaahtimessa.

Mantelileivät

Mantelileipä resepti2 Kananmunaa
4 rkl Maustamatonta jugurttia (turkkilainen tai kreikkalainen)
4 tl Leivinjauhetta
4 tl Fiber huskia
6 rkl Vehnälesettä
3 dl Mantelijauhoa
2 rkl Siemeniä
2 pss (300g) Juustoraastetta

Joskus olen laittanut taikinaan esimerkiksi valkosipulimurskaa ja / tai aurinkokuivattua tomaattia silputtuna, ja se toimii myös todella hyvin. Miksipä tähän ei voisi laitella sekaan muitakin lisukkeita kun vaihtelua haluaa.
Vatkaa munat vaahdoksi, ja lisää jugurtti varovasti sekoittaen. Yhdistä kuivat aineet toisessa astiassa ja lisää ne munajugurtin sekaan. Sekoita hyvin ja lisää lopuksi vielä juustoraaste ja sekoita.
Muotoile pellille reilu 5cm halkaisijaisia kakkaroita.
Paista 225 asteisessa uunissa kunnes ovat kullanruskeita.
Tällä kerralla käytin gouda-raastetta ja kurpitsansiemeniä.

Kuten kuvasta näkee, nämä leviävät uunissa aika paljon, jätä siis tilaa väleihin!

Mantelileipä ohje
Mantelileivät resepti


22.4.2016

Chicken tikka masala

Tikka masala kanaaTämä on yksi suosikkini. Vaikka jälleen kerran edellisestä kerrasta on luvattoman pitkä aika.

Chicken tikka masala

500-600 g Broilerin filettä pilkottuna
1 dl Turkkilaista jugurttia
1 tl Inkiväärimurskaa
1 tl Valkosipulimurskaa
1 tl Korianterijauhetta
0,5 tl Suolaa
1-2 tl Chilijauhetta (oman maun mukaan, toki jauheestakin riippuen)
0,5 tl Kurkumaa
1-2 rkl Sitruunamehua

Chicken tikka masalaTee yllämainituista aineista marinadi, johon jätät kanafileet marinoitumaan (sekoita hyvin) jääkaappiin vähintään tunniksi. Mikäli mahdollista, anna marinoitua yön yli, jolloin kanasta tulee mureampaa.

Gheetä
2-3 Tomaattia
1-2 rkl Cashew-pähkinöitä
1-2 tl Chilijauhetta
1-2 tl Garam masalaa
1 tl Korianterijauhetta
1-2 tl Jeeraa
1 tl Kurkumaa
1-2 Sipulia silputtuna
1 tl Valkosipulimurskaa
1 tl Inkiväärimurskaa
Tikka masalan tekeminen
Tomaatit ja cashewt
1 Laakerinlehti
3 Neilikkaa
Kanelia
1 tl Suolaa
Vettä

Soseuta tomaatit ja cashewt.
Kuumenna pannu ja paista marinoituneet kanafileet gheessä melkein kypsiksi. Siirrä ne sen jälkeen sivuun ja pyyhkäise välissä pannu puhtaaksi. Lisää sitten gheetä ja paista mausteet kunnes ne alkavat tuoksahtaa. Lisää sitten sipuli ja suola. Paista kunnes sipuli ottaa väriä.

Tikka masala ohje

Lisää sen jälkeen valkosipuli ja inkivääri ja loraus vettä. Anna tekeytyä hetki ja lisää sitten tomaatti-cashew-sose ja lisää vielä vettä. Sekoita hyvin.
Anna kiehua miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia. Lisää sen jälkeen kanafilepalat ja anna hautua kunnes kana on kypsää.

Tikka masala kana

Tarjoa basmatiriisin ja naan-leipien kanssa. Lisukkeeksi käy myös tietenkin raita.
Mikäli muutkin intialaiset ruuat kiinnostavat, kokeile vaikkapa kana kormaa tai ihanaa rogan joshia. Intialaisena lihattomana / kanattomana ruokana mainittakoon vielä äärettömän ihanan pinaattijuustomuhennos palak paneer.

Normaalisti käytän aina kokonaisia kanafileitä, mutta nyt matkaan oli tarttunut kanafilesuikaleita alennuksesta. Tästä syystä kanat ovat mielestäni vähän turhan pieninä paloina. Onneksi se kuitenkaan ei vaikuta makuun.

20.4.2016

Jauhoton pizzapohja

Tuli mieleen kokeilla myös tällainen pizzapohja, pizzasta kun kerran kovasti tykkään. Aiemmin tein vähähiilihydraattisen pizzapohjan, eli vyötärönmetsästäjän pizzan, joka oli oikein hyvä.

Ainesosaluettelo on kovin lyhyt:

5 Kananmunaa
Ripaus suolaa
Pizzapohja pelkistä kananmunista
Valkuaisvaahto

Erottele valkuaiset ja keltuaiset toisistaan huolellisesti. Vatkaa valkuaiset kiinteäksi vaahdoksi (pitää pysyä kulhon pohjalla kun kulhon kääntää ylösalaisin) ja sekoita keltuaiset ja suola tasaiseksi toisessa astiassa. Lisää keltuaiset tasaisena nauhana valkuaisten sekaan varovasti sekoittaen, ja kippaa seos uunipellille.

Paista 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Pizzapohja resepti
Uuniin menossa oleva pizzapohja
Poista sen jälkeen uunista ja lisää päälle omavalintaiset täytteesi. Paista sen jälkeen vielä noin 25 minuuttia. Pinta saa ottaa reilusti väriä.

Maku oli hyvä. Pohja pysyi kuumanakin hyvin kasassa, eli tätä sai syötyä ihan kuin pizzaa (toisin kuin vyötärönmetsäsätäjän pizzaa, jonka pohja oli tuoreena löysä, mutta kiinteytyi jäähtyessä).
Hiilihydraatiton pizza
10 min paistettu kananmunista tehty pizzapohja




Pohjalle laitoin tomaattipyreetä, täytteiksi silputtua sipulia, herkkusieniä, kirsikkatomaattia, mustia oliiveja, tonnikalaa, kinkkusuikaleita ja toki juustoa.

Ja minä unohdin että meillä olisi ollut juustoraastettakin, joten siivutin juustoa päälle..


Karppaajan hiilihydraatiton pizza

Karppaus pizza


Kotona tehty pizzapohja, jauhoton, maidoton, gluteeniton




18.4.2016

Nakkikastike

Nakkikastikehan on aina hyvää. Mutta ehkä liian helppo tehdä, joten usein sitä ei tule laitettua. Nyt kuitenkin tein, koska puolisolle ei ollut lounaseväitä ja olin laiska. Lauantaisen flygande Jacobin jäljiltä jäi keitettyjä perunoita, joten nyt mentiin aidan yli kaikkein matalimmasta kohdasta.

Perinteinen nakkikastike
Nakkikastike (n. 6 annosta)

50g Voita
Vehnäjauhoja
Vettä
Mustapippuria
Suolaa
500g Nakkeja viipaloituina



Sulata voi pannulla ja lisää siihen jauhoja siten, että seos ei jää märäksi velliksi. Voit tarvittaessa lisätä voita, mikäli jauhoja tuli liikaa. Jauhoja kannattaa laitella noin ruokalusikallinen kerrallaan.
Ruskista kokoajan sekoitellen etteivät jauhot pala. Kun seos on sopivan ruskeaa, lisää siihen aluksi iso lasillinen (tai kaksi) vettä ja sekoita hyvin jotta saat kastikkeesta tasaisen. Vettä voi lisätä pikkuhiljaa lisää sen verran, että kastike on omasta mielestä sopivaa. 
Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää vielä pilkotut nakit ja anna tekeytyä hetki.

Tarjoile keitettyjen perunoiden kanssa.

Onneksi tämä tosiaan kaikessa helppoudessaan on aina hyvää. Eli siitä huolimatta että olin todellakin laiska, enkä jaksanut suuremmin panostaa, puoliso saa muutamaksi päiväksi kuitenkin hyvää ruokaa evääksi töihin. 


Flygande Jakob, herkullinen kanavuoka

Flying Jacob chickenEn muista missä törmäsin tähän ruokaan, mutta tämä jäi kiinnostamaan siitäkin huolimatta että tähän tulee banaania, josta itse en välitä pätkääkään. Mutta, päätin antaa tälle kuitenkin mahdollisuuden.
Ruoka on alunperin ruotsalainen, kuten ehkä nimestä voi päätellä. Ja käsitykseni mukaan siellä ihan normaali arkiruoka, kuten esimerkiksi makaronilaatikko meillä. 

Flygande Jacob (tai Jakob)

Flygande Jacobin valmistaminen800g Kanafileitä
1-2 pkt Pekonia
2 Sipulia silputtuna
Kanaliemikuutio
4 dl Kermaa
3 Banaania siivutettuina
Chilikastiketta
Suolaa
Pippuria
Suolapähkinöitä

Ruotsalainen kanavuokaPilko kanafileet ja pekoni ja paista ne sipulin kanssa öljyssä pannulla. Sulata kanaliemikuutio joukkoon. Mausta vielä suolalla ja pippurilla. Vatkaa sen jälkeen kerma vaahdoksi ja mausta se haluamallasi chilikastikkeella. Itse käytin Srirachaa ja Felixin tulista ketsuppia (jota suosittelen, siinä on oikeasti potkua). Sekoita chilikastike varoen kermavaahtoon.
Lado kanasta aloittaen kiinteät aineet uunivuokaan ja peitä ne lopuksi kermavaahdolla.
Paista uunissa 225 asteessa noin vartti ja koristele pinta sen jälkeen suolapähkinöillä.


Kermainen kanavuoka
Chilimaustetulla kermavaahdolla peitetty kanavuoka menossa uuniin.

Flygande Jacob, Flyin Jacob, ruotsalainen kermainen kanavuoka

Tarjoillaan yleensä riisin kanssa. Minä keitin tällä kerralla perunoita, sillä ollaan syöty viimeaikoina tosi usein riisiä. Kuten mainitsin jo alussa, minä en pidä banaanista, josta syystä hieman arkailin, enkä uskaltanut laittaa kuin kaksi banaania kolmen sijaan. Tämä kuitenkin pääsi yllättämään, banaani sopii tähän jopa minun mielestäni todella hyvin. Ja tämä ruoka jää kyllä sille listalle, jota ehdottomasti tehdään useamminkin! Ja ensi kerralla laitan kaikki kolme banaania. 

Suolapähkinät taas eivät puolisoni mielestä yleensä sovi ruokaan, mutta tässä ne kuulemma oli ihan ok. Pojan mielestä tämä taas oli jo ajatuksena tosi hauska, ruoka jossa on banaania ja kermavaahtoa! Hyvin upposi meihin kaikkiin.

13.4.2016

Tonnikalarisotto

Hernemaissipaprika, tonnikala, risottoMiehen toiveesta, aineetkin oli lueteltu mitä tähän pitää laittaa. Paljon tonnikalaa, riisiä ja hernemaissipaprikaa. Ja riisi ei saa olla "tarttuvaa", eli tähän ei suosikkini basmatiriisi käy, eikä kuulemma saanut tehdä risottoriisistäkään.

Tonnikalarisotto

3 dl Pitkäjyväistä riisiä
2 Sipulia silputtuna
1 Kala- tai kasvisliemikuutio (käytin kalaliemikuution)
Oliiviöljyä
450g Hernemaissipaprikaa
3 prk Tonnikalaa paloina vedessä
2-3 rkl Tomaattipyrettä
Vettä
Suolaa
Pippuria

Kuullota sipuli pannulla öljyssä ja lisää riisi. Kuullota myös se kiiltäväksi. Siirrä ne sitten kattilaan. Lisää sitten tomaattipyree, vesi ja liemikuutio. Sekoita tomaattipyree tasaiseksi ja anna hautua melkein kypsäksi ennen kuin lisäät hernemaissipaprikan. Anna hautua kypsäksi saakka ja lisää sitten valutetut tonnikalat ja sekoita ne joukkoon. Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla.
Tarjoile vaikka kirsikkatomaattien kanssa.

Tonnikalarisoton valmistus

Miesväelle maistui. Ja mies saa nyt tästä muutamaksi päiväksi lounaseväät töihin, kuten oli tarkoituskin. Älyttömän helppo ruoka tehdä, ja kohtuullisen nopeakin. 

6.4.2016

Rogan Josh, intialainen kana curry ja raita

Intialainen kana curryKuten ehkä olen saattanut mainita, intialainen ja nepalilainen ruoka ovat suurimpia suosikkejani.
Blogistani löytyy mm. palak paneer, butter chicken ja kana korma.
En ole vähään aikaan tehnytkään rogan joshia, vaikka se äärettömän hyvää onkin.
Ongelmahan se on, että aika ei riitä kaiken herkun tekemiseen, vaikka mieli kovin tekisikin.

Rogan josh

600 g Broilerin fileetä
2 Sipulia
2 Tomaattia
1 rkl Inkivääritahnaa
3 rkl Valkosipulitahnaa
1,5 dl Maustamatonta jugurttia
Chiliä (tällä määrität kuinka tulinen ruoasta tulee)
3 rkl Tomaattipyrettä
2 dl Vettä
1-1,5 dl Öljyä tai reilusti gheetä
10 Mustapippuria
2 tl Jeeraa
1 tl Cayenne pippuria
1-2 tl Garam masalaa
2 tl Paprikajauhetta
2 Laakerinlehteä
1 Kanelitanko
1 tl Korianteria (jauheena)
Soijakastiketta

Leikkaa broileri suupaloiksi. Lisää jugurttiin valkosipulimurskaa ja sekoita ne yhteen broilerin kanssa ja jätä sivuun puoleksi tunniksi.
Paista mausteet reilussa gheessä (tai öljyssä) kuumalla pannulla kunnes tuoksuvat. Lisää sitten valkosipuli ja inkivääri ja paista kunnes valkosipuli tuoksuu.
Lisää sen jälkeen pannulle silputtu sipuli ja pilkottu tomaatti ja paista hetki. Lisää sitten hieman vettä ja jätä muhimaan miedolle lämmölle noin viideksi minuutiksi.
Tämän jälkeen lisätään broileri ja sekoitellaan joukkoon.
Lisää sitten hieman jugurttia ja sekoita tasaiseksi ja jätä muhimaan (anna kiehua hiljalleen) noin puoleksi tunniksi. Mausta kastike soijalla.

Intialainen kana curry

Tarjoa rogan josh basmatiriisin kanssa. Voit myös tehdä lisukkeeksi raita-kastikkeen.
Lisäksi ei toki sovi unohtaa ihania naan-leipiä.


Raita

2 dl Maustamatonta jugurttia
1 dl Kurkkua pienittynä
1/4 tl Suolaa
1/2 tl Jeeraa
1/2 tl Korianteria (jauheena)



Rogan josh annos raita kastikkeella