Katkarapukakku

Katkarapukakku

28.8.2017

Kukkakaalimuusi

Muussi kukkakaalista

Nythän on kerrottu miten kukkakaalista on jopa ylituotantoa, eikä kaikkia kukkakaaleja edes nosteta maasta, ajattelin tehdä pitkästä aikaa kukkakaalimuusia. Somessahan nyt pyydetään osallistumaan ja kirjoittamaan #kukkakaalitalkoot

No, sen suuremmitta puheitta..


Kukkakaali muusi valmistus ohje reseptiKukkakaalimuusi 

Keskikokoinen kukkakaali
Voita
Suolaa
Maitoa (mieluiten kulutusmaitoa)





Irroita kukkakaalin kukinnot ja keitä ne vedessä. Lisää keitinveteen ripaus suolaa. Kun kukinnot ovat pehmenneet, kaada vedet pois ja muussaa kukkakaalit. Lisää joukkoon maitoa, kunnes muusi on makuusi sopivaa. Määrä on vähemmän kuin mitä perunamuusiin tulee. Lisää vielä arviolta 0,5-1 tl suolaa ja kiehauta.

Kukkakaaliherkku ohje resepti

Ja minkäs muun kanssa se sitten tuli työtyä kuin voisilmän. Samalla tavalla tätä voi syödä minkä tahansa kanssa kuin perunamuusia, tietenkin. Mutta minäpä syön aina perunamuusinkin vain voisilmän kanssa. Parasta herkkua omaan suuhun ihan vain sellaisenaan.

21.8.2017

Säilötyt kantarellit

Kanttarellikastike ohje reseptiLöytyi parin päivän sisään niin paljon kanttarelleja, etten jaksanut kaikkia paistaa ja syödä. Tästä syystä ajattelin kokeilla säilöä osan etikkaliemeen.
Tietenkin ensimmäiseksi tein kanttarellikastikkeen, jonka kyllä tällä kerralla söin ihan pelkästään.

Kanttarellisäilyke

1 l Kanttarelleja (pienehköjä)
1 Iso sipuli silputtuna
0,5 dl Sokeria
2 dl Vettä
1 dl Valkoviinietikkaa
1 Laakerinlehti
1 tl Suolaa

Puhdista sienet ja pilko sipuli. Mikäli kanttarellit ovat suuria, voit pieniä myös niitä hieman.

Kiehauta liemen aineet ja lisää sinne kanttarellit ja sipuli. Anna kiehua hiljalleen viitisen minuuttia.

Jaa säilyke desinfioituihin lasipurkkeihin, sulje hyvin ja jätä ne alkuun kannet alaspäin jäähtymään. Nosta jääkaappiin kun ovat jäähtyneet tarpeeksi.


Kanttarellit etikassa resepti ohjeTämän ohjeen kyllä pidän mielessä, sillä olen hieman laiska käyttämään kuivattuja sieniä vaikka ne hyviä ovatkin.

Tällaisessa muodossa näitä varmasti tulee käytettyä ruoan lisukkeena, ja vaikka leivän päällä.


16.8.2017

Maailman helpoin makaronilaatikko

Tästä ei enää helpommaksi mene. Ei millään.

Maailman helpoin makaronilaatikko

makarooni laatikko ohje resepti400g Jauhelihaa
400 g Makaronia
1 l Maitoa
2 Kananmunaa
150 g Juustoraastetta
0,5 tl Mustapippurirouhetta
1 tl Suolaa
Voita (voiteluun)

Voitele uunivuoka voilla ja sekoita sen jälkeen vuoassa makaronit ja jauhelihat (raakoina).

Maailman helpoin makaronilaatikko ohje resepti
Tämä kohta kieltämättä tuntui melko omituiselle, raaka jauheliha ja raa'at makaronit sekoitetaan
Maailman helpoin makaronilaatikko ohje resepti
Ennen uuniin laittamista, ei kovin kauniin näköistä

Vatkaa lopuista aineista (pl. juustoraaste) seos ja kaada se vuokaan. Lisää juustoraaste päälle ja paista 175 asteisessa uunissa 50 minuuttia.


Tällä kerralla lisäsin munamaidon sekaan myös hieman sweet chili saucea. Sekaan voi tietenkin oman maun mukaan laitella mitä haluaa. Ketsuppia, chilikastiketta, tomaattipyrettä... Mitä nyt milloinkin haluaa.

Lisäksi päätin tehdä tämän padassa uunivuoan sijaan, ettei ainakaan mitään pääse kiehumaan yli.


Helppo ruoka makaroonilaatikon ohje resepti
Kyllä ne kaikki kypsyivät, vaikka hieman epäilytti
Tämä oli siis ihan järjettömän helppo ja nopea valmistettava. Ainoa mihin aikaa kului oli paistaminen, joka sekin tietenkin hoitui itsekseen. Tämä on todella pelastus silloin kun on liikaa tekemistä, eikä ruoanlaittoon ehdi paneutua.

Ensi kerralla lisään kyllä myös sipulia jauhelihan ja makaronien sekaan.