Nimensä mukaisesti keittiössäni kokeillaan ja blogin aloitin alunperin omaksi reseptimuistiokseni. Kokeilen mielelläni uusia reseptejä ja soveltelen niitä hieman.
Katkarapukakku
9.10.2017
Suppilovahveropiirakka
Illalla keksin vielä tehdä piirakan, että saisin jotenkin käytettyä viikonlopun saaliin. Reilu 10 litraa taas tarttui metsästä mukaan perjantain ja lauantain aikana.
Suppilovahveropiirakka
Pohja:
100 g Voita
2-3 dl Vehnäjauhoja
Loraus kylmää vettä
0,5 tl Suolaa
Täyte:
1 l Suppilovahveroita
1 Sipuli silputtuna
Kinkkusuikaleita
Tomaattia pieninä paloina
2 dl Ruokakermaa
2 rkl Maustamatonta jugurttia
1 Kananmuna
Suolaa
Voita (paistamiseen)
(Ruohosipulia)
Anna voin pehmetä ja sekoita pohjan aineet. Lisää jauhoja jos taikina tuntuu tarttuvan. Tee taikinasta pallo ja painele se vuoan pohjalle ja reunoille.
Paista suppilovahveroista nesteet pois. Lisää sitten pannulle voi ja sipuli ja paista.
Sekoita ruokakerma, muna ja jugurtti. Mausta suolalla. Lisää sekaan kinkkusuikaleet ja tomaattipalat. Anna sienien ja sipulin jäähtyä ennen kuin lisäät nekin täytteeseen.
Kaada täyte pohjan päälle. Sirottele pinnalle ruohosipulia.
Paista 200 asteisessa uunissa keskitasolla 30-35 minuuttia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä kommentti. Kiitos.