Katkarapukakku

Katkarapukakku

31.1.2020

Kolmas ohje cheese popseille

Uunissa näitä tulee tehtyä melko usein. Ja myöskin valkohomejuustoa meillä on lähes aina, sillä mikrossa siitä saa nopeasti pienen annoksen rapeita cheese popseja.

Juustopopparit uunissa


Tämäkin ohje on helppo, et tarvitse kuin haluamaasi juustoa.

Pilko se jo edellisenä päivänä noin 2x2 cm kuutioiksi ja jätä kuutiot vähintään vuorokaudeksi pellille kuivumaan. Peitä ne kuitenkin leivinliinalla.

Paista 200 asteisessa uunissa noin 5min (jopa alle), kunnes ne poksahtelevat. Anna jäähtyä minkä maltat ja nauti.



30.1.2020

Parhaat letut

Jokainenhan osaa tehdä lettuja, tietenkin. Mutta ne vain eivät aina ole yhtä hyviä, eikä joka taikinasta saa paistettua kunnon ohuita lettuja. Tämä on kokemukseni mukaan paras ohje ikinä!
Tämä ohje on oman yläasteaikani kotitalouden kirjasta. Tällä saa ohuita lettuja, joihin saa rapeahkot reunat, eivätkä letut tartu pannuun kiinni.

Letut (4:lle)

1 Muna
4 dl Maitoa
2 dl Vehnäjauhoja
3/4 tl Suolaa
1/2 dl Öljyä tai sulaa rasvaa

Vatkaa aineet kulhossa ja anna taikinan turvota 15-20 minuuttia.
Paista pannulla, ja muista tehdä ohuita lettuja. Paistamiseen ei periaatteessa tarvita rasvaa, sillä se on taikinassa itsessään. Silti mielestäni on parempi laittaa välillä nokare voita pannullekin.

Tarjoile hillon ja kermavaahdon kanssa.


23.1.2020

Foccacia

Tämä on niin kummallista, itse kun aloin taas karppaamaan, mun tekee mieli leipoa kaikenlaista mitä itse en voi syödä. Mies ei valita. :)
Muutama päivä sitten tein karamellileipiä, lapsuuteni herkkukeksejä, joita äiti tapasi tehdä. Tämäkin vain tuli eilen mieleen, tekee mieli leipoa jotain.

Paras italialainen leipäFoccacia

3 dl Vettä
1 pss Kuivahiivaa
0,5 tl Suolaa
2 tl Sokeria
0,5 dl Valkoviiniä
8 dl Vehnäjauhoja
0,5 dl Oliiviöljyä
+ Omavalintaisia täytteitä / päällisiä

Lämmitä vesi reilusti käden lämpöiseksi. Lisää veteen suola, sokeri ja kuivahiiva. Lisää viini. Lisää jauhoja vähän kerrassaan kunnes taikina on sopivaa (määrä voi heittää hieman tuosta 8 dl:sta). Lisää sitten oliiviöljy ja vaivaa se taikinaan.
Jätä nousemaan liinan alle tunniksi. Leivo sen jälkeen lähes pellin kokoiseksi levyksi ja anna nousta 30 min. Painele levyyn sormella koloja, ja täytä haluamillasi täytteillä. Itse laitoin nyt siivutettuna valkosipulia, kirsikkatomaattia, aurinkokuivattua tomaattia ja fetaa. Myös sipuli ja oliivi käyvät oikein hyvin. Pirskota päälle oliiviöljyä.

Italialainen foccacia ohje resepti

Paista 225 asteisessa uunissa kymmenisen minuuttia, kunnes pinta on saanut kauniin värin.
Ripottele valmiin leivän päälle kuivattua timjamia.

Leivästä tuli ihanan pehmeää, ja makukin kuulemma oli erittäin hyvä. Tätä siis saa varioida eri täytteillä jatkossakin.

21.1.2020

Karppaajan pizzapohja, kukkakaalipohjainen

Kukkakaalipohjainen pizza ohje reseptiNeljäs kokeilu karppaajan pizzasta. Aiemmin olen tehnyt "vyötärönmetsästäjän pizzaa", jauhotonta pizzaa ja toisenlaista kukkakaalipohjaista  pizzaa.

300 g Kukkakaalia
2 dl Juustoraastetta
1 dl Mantelijauhoja
1 tl Psylliumia
1 tl Ruokasoodaa
1 Kananmuna
Suolaa
Pilko kukkakaalin kukinnot ja sekoita joukkoon juustoraaste. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita ne sen jälkeen taikinaan. Lisää viimeiseksi kananmuna ja sekoita hyvin. Mausta suolalla. Muotoile pellille suurehko pizzapohja.

Karppaus pizza pohja ohje resepti

Paista pelkkää pohjaa 10 min 225-asteisessa uunissa.

Ohje pizzapohja VHH


Lisää tämän jälkeen haluamasi täytteet ja paista vielä noin vartti.

Melko paljon tämä maistuu kukkakaalille, ja pohja imaisee itseensä aika hyvin täytteistä nestettä, mikäli sitä niissä on. Mutta esipaiston jälkeen pohja kyllä oli mukava käsitellä.
Pizza on aina hyvää, siitä ei pääse mihinkään, mutta pakko sanoa että näistä kokeilemistani ohjeista tuo viidestä kananmunasta tehtävä jauhoton pizzapohja jatkaa edelleen suosikkinani.