Katkarapukakku

Katkarapukakku

12.3.2021

Itkukana, Hanna G:n resepti yksinkertaisemmin

Muuten en tätä edes blogiin laittaisi, mutta... Minä kun tätä tein ihan tällä alkuperäisellä Hanna G:n ohjeella, meinasin tuskastua lukemaan noin pitkää ja yksityiskohtaista tekstiä edes takaisin, kun koitin näitä äärimmäisen yksinkertaisia vaiheita noudattaa, välillä ainemääriä tarkistellen. Eli tämän postauksen syy on ainoastaan ottaa ohje ylös itselle siten, että ohjeen seuraaminen on yhtä helppoa, kuin tämän tekeminenkin. 

Ja ei, en myöskään kirjoita ylös ohjetta siitä, miten riisi keitetään. En laita edes määriä, sillä ne löytyvät kyllä riisipakkauksen kyljestä. Ja jos ei löydy, eiköhän Google auta


Itkukana
Itkukana

4 rkl Voita                        
2 rkl Oliiviöljyä
500g Broilerin sisäfilettä
2 Salottisipulia pilkottuna
70g Tomaattipyrettä
3rkl Soijakastiketta
2 dl Kermaa

Pyyhi kanafileet kuiviksi. Kuumenna pannulla voi ja öljy. Paista sitten kanafileet rasvassa, reilu 2min per puoli ja nosta ne pois. 
Lisää pannulle jääneeseen rasvaan sipuli (tarvittaessa voit hieman laskea lämpöä) ja paista hetki. Lisää sekaan tomaattipyre, soija ja kerma, sekoita ne kunnolla.
Kaada sekaan aiemmin paistetut kanat, ja anna muhia 7-9 minuuttia, siten että kastike kokoajan hieman kiehuu.

Tarjoile basmati-riisin kanssa. 


Tämä oli oikein maistuva, helppo ja nopea ruoka. Soija tuo tähän oman makunsa. Tuore basilika toimi tämän kanssa erittäin hyvin. Hanna G suositteli herneenversoja, joita meillä olisi ollutkin kasvamassa, mutta totesimme basilikan toimivan paremmin. 

Itse myös pilkoin kanafileet, sillä pidän enemmän kastikkeesta, jossa on sopivia suupaloja. Maku oli sellainen, että tätä voisi varioida vaikkapa jauhelihakastikkeeksikin. Tai miksipä ei possun sisäfileen, jolloin lihan kannattaisi pilkkoa ja nuijia samoin, kuin Lamminpään lumoukseenkin
Oma huomio, en usko että salottisipuleiden korvaaminen tavallisilla sipuleilla huonontaisi makua. Kokeilen sitten kun tätä varten ostetut salottisipulit loppuvat. 





4.2.2021

Sienisuola, tarkemmin suppilovahverosuola

Sienestyssyksy 2020 oli suppilovahveroiden osalta mieletön! Siinä vaiheessa kun syyskuun alussa varovasti lähdin katsomaan joko tuohon lähimetsään olisi pienet suppilovahverot alkaneet nousta, sainkin yllättyä toden teolla! Nehän olivat jo sen kokoisia, kun yleensä vasta lokakuun puolivälin jälkeen. 
Suppilovahverosuola

Keräiltiin suppilovahveroita sitä mukaa, kun niitä mahtui kuivamaan. Ja pidettiin "parhaaseen" sienestysaikaan 3 vko taukokin, kun oltiin kakkoskodissa. Siitä huolimatta saalista kertyi varmuudella yli 100 l.

Vuosi sitten ostettiin nättejä purkkeja, ja suklaarasian sijaan annettiin tutuille pienenä joulumuistamisena purkillinen kuivattuja suppilovahveroita. 

Nyt sitten piti keksiä jotain uutta. Ja löytyi vieläkin ihanampia puulusikallisia purkkeja suppissuolaa varten.

Tämän postauksen julkaisu jäi tarkoituksella odottelemaan joulun yli, mutta tästä syystä julkaisu myös pääsi unohtumaan... Kunnes vihdoin muistin! 


Suppilovahverosuola

1/3 Kuivattuja suppilovahveroita
2/3 Karkeaa merisuolaa


Määrät eivät ole kovin tarkkoja. Sienien on oltava täysin kuivia.
Aja suola ja kuivat sienet hienoksi tehosekoittimella tai vastaavalla. Ei ole vaarallista vaikka sekaan jäisi hieman suurempaakin.
Suola säilyy tiiviissä kannellisessa purkissa huoneenlämmössä ja mielellään pimeässä todella hyvin. 

Suola kuivatuista sienistä
Tämä suola on siitä miellyttävä mauste, että siitä pitää yleensä myös ne henkilöt, jotka eivät sienistä muuten niin välitä. Maku on hyvä lisä ihan pöytämausteena ruokaan kuin ruokaan. 

Viereisestä kuvasta purkeista puuttuu nauhoihin kiinnitettävät kortit, joissa lukee purkin sisältö, ja nauhat ovat vielä kihartamatta.. Kuva valmiista tuotoksista pääsi joulutohinoissa unohtumaan. 

Imelletty perunalaatikko

Imelletty perunalaatikko on mulla kyllä blogissa jo vuodelta 2016. Mutta ajattelin tänä vuonna kirjoitella hieman tarkemmin määriäkin ylös tulevien vuosien "arvontoja" varten. Olettaen että tämä taas onnistuu. 
Niin kauan kun olen tätä jouluisin tehnyt, olen aina soittanut mummulle ja kysynyt miten tämä nyt taas sitten tehtiinkään. Muitan miten mummu aina puhelimeen tähän naurahtaen vastasi, ettei hän oikein tiedä. Ja silti aina olen onnistunut niillä "no vähän näin ja vähän noin olen tainnut tehdä"-ohjeilla. 

Mummu valitettavasti siirtyi ajasta ikuisuuteen maaliskuussa, joten tänä vuonna ei sitten enää ollutkaan mummua, jolle soittaa. Itsekin olin siis unohtanut, että tämä ohje minulla täällä edes oli. Olihan se puhelu kuitenkin joka jouluinen tapa.


Imelletty perunalaatikko

2 kg Jauhoisia perunoita
1l (vähän yli) Kulutusmaitoa
Voita (melko reilusti)
2 tl Suolaa
2-3 rkl Vehnäjauhoja

Keitä kuoritut perunat vedessä ja kaada vesi pois kun perunat ovat kypsiä. Muusaa perunat ja lisää joukkoon voi, maito ja suola. Älä kiehauta, anna vain lämmetä levyllä!
Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja jätä imeltymään pöydälle 4-5 tunniksi.
Voit maistaa välillä onko muusi imeltynyt tarpeeksi. Paista se sitten vuoassa 200 asteisessa uunissa. Uunissa laatikon tulee kiehua. Kun laatikko kiehuu, voit laskea uunin lämpötilaa. Laatikko on valmis kun sen pinta on saanut kauniin värin.

Minä tein taas laatikon valmiiksi aatonaattona. Äiti muisteli, että mummu toi aina laatikkonsa meille joulupöytään kuumana, eli teki sen aattona vähintään loppuun.
Tämä jäikin meille nyt sitten mysteeriksi ja mietintään, että keskeyttikö mummu imeltymisen nostamalla perunamuusin kylmään ja paistoi valmiiksi vasta aattona? Koska uskomme, että mummu kyllä valmisteli myös perunalaatikon aatonaattona, ja aatolle jäi enää sitten valmiiksi paistaminen. 

Muitan miten aamuyön tunneille saakka hän kuitenkin aina paisteli vielä joulutorttuja ja piparkakkuja. 

22.12.2020

Aivan ihana saaristolaisleipä, vielä ehtii tehdä jouluksi

Minä jotenkin miellän saaristolaisleivän joulupöytään, melkein jopa joululimppua paremmin. Joten sitä sitten eilen tein. Tekeminen itsessään on tavattoman helppoa, ja lopputulos aivan ihana! 


Saaristolaisleipä, Nauvon limppu
Saaristolaisleipä

1 l Piimää
50g Tuorehiivaa (1 pala)
1 rkl Suolaa
3 dl Kaljamaltaita
3 dl Kauraleseitä
3 rl Ruisjauhoja
3 dl Siirappia (tummaa)
10 dl Vehnäjauhoja

Ruokaöljyä (vuokien voiteluun)

0,5 dl Siirappia
0,5 dl Vettä


Lämmitä piimä suuressa kulhossa kädenlämpöiseksi ja murenna siihen hiiva. Sekoita kunnes hiiva liukenee. 
Sekoita sen jälkeen joukkoon kaikki loput aineet (listalta siis vehnäjauhoihin saakka). Ei tarvitse sen suuremmin vaivata, mutta yleiskone kyllä helpottaa sekoittamista. 

Voitele vuoat ja jaa taikina niihin. Itse käytin kahta 30 cm mittaista leipävuokaa. Taikina nousee reilusti, eli täyteen niitä ei kannata laittaa. 

paras saaristolaisleipä, siirappilimppu

Anna takinan nousta liinan alla pari tuntia. 

Paista 175 asteisessa uunissa 1,5h, jonka jälkeen voitele leipien pinnat siirappivesiseoksella. Laita leivät takaisin uuniin leivinpaperilla peitettynä vielä puoleksi tunniksi. 

Anna leipien vetäytyä viileässä ainakin pari tuntia ennen syömistä.



Ohje resepti saaristolaisten leipä saaristolais
Mehän ei maltettu illalla odotella, vaan maistamaan piti päästä heti, kun edellisestä kerrasta on liian kauan. Sinne se katosi, melkein kolmannes toisesta leivästä. 

Katsotaan käykö kuten veikkaan, ja teen vielä toiset kaksi leipää aatoksi. 
Aatoksi teen taas savulohiviettelystä, joka sopii täydellisesti saaristolaisleivän
päälle. 


Paras saaristolaislimppu ohje, nauvon limppu
Pätkä itse tehtyä saaristolaisleipää on myös ihana vieminen, jos jonkun luona joulun aikaan poikkeaa. Leivän voi pakata kauniisti sellofaaniin, ja koristella paketin vielä vaikkapa lahjanauhoin toivotuksineen.