Imelletty perunalaatikko on mulla kyllä blogissa jo vuodelta 2016. Mutta ajattelin tänä vuonna kirjoitella hieman tarkemmin määriäkin ylös tulevien vuosien "arvontoja" varten. Olettaen että tämä taas onnistuu.
Niin kauan kun olen tätä jouluisin tehnyt, olen aina soittanut mummulle ja kysynyt miten tämä nyt taas sitten tehtiinkään. Muitan miten mummu aina puhelimeen tähän naurahtaen vastasi, ettei hän oikein tiedä. Ja silti aina olen onnistunut niillä "no vähän näin ja vähän noin olen tainnut tehdä"-ohjeilla.
Mummu valitettavasti siirtyi ajasta ikuisuuteen maaliskuussa, joten tänä vuonna ei sitten enää ollutkaan mummua, jolle soittaa. Itsekin olin siis unohtanut, että tämä ohje minulla täällä edes oli. Olihan se puhelu kuitenkin joka jouluinen tapa.
Imelletty perunalaatikko
2 kg Jauhoisia perunoita
1l (vähän yli) Kulutusmaitoa
Voita (melko reilusti)
2 tl Suolaa
2-3 rkl Vehnäjauhoja
Keitä kuoritut perunat vedessä ja kaada vesi pois kun perunat ovat kypsiä. Muusaa perunat ja lisää joukkoon voi, maito ja suola. Älä kiehauta, anna vain lämmetä levyllä!
Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja jätä imeltymään pöydälle 4-5 tunniksi.
Voit maistaa välillä onko muusi imeltynyt tarpeeksi. Paista se sitten vuoassa 200 asteisessa uunissa. Uunissa laatikon tulee kiehua. Kun laatikko kiehuu, voit laskea uunin lämpötilaa. Laatikko on valmis kun sen pinta on saanut kauniin värin.
Minä tein taas laatikon valmiiksi aatonaattona. Äiti muisteli, että mummu toi aina laatikkonsa meille joulupöytään kuumana, eli teki sen aattona vähintään loppuun.
Tämä jäikin meille nyt sitten mysteeriksi ja mietintään, että keskeyttikö mummu imeltymisen nostamalla perunamuusin kylmään ja paistoi valmiiksi vasta aattona? Koska uskomme, että mummu kyllä valmisteli myös perunalaatikon aatonaattona, ja aatolle jäi enää sitten valmiiksi paistaminen.
Muitan miten aamuyön tunneille saakka hän kuitenkin aina paisteli vielä joulutorttuja ja piparkakkuja.



