Vihaan ruoan nakkaamista roskiin. Kerroin jo aiemmassa postautauksessani tehneeni naan-leipiä löysemmästä maustamattomasta jugurtista (turkkilaisen sijaan), koska sen päiväys oli jo mennyt. Sitä oli vielä jäljellä noin 2,5dl.
Päädyin helppoon piirakkaan, johon voi oman maun mukaan valita vähän mitä vain täytteitä.
Päädyin helppoon piirakkaan, johon voi oman maun mukaan valita vähän mitä vain täytteitä.
Pohja
150 g Margariinia sulatettuna
3 rkl Vettä
Suolaa
3 dl Vehnäjauhoja
150 g Margariinia sulatettuna
3 rkl Vettä
Suolaa
3 dl Vehnäjauhoja
Nämä sekoitetaan ja painellaan piirakkavuokaan.
Täyte
2,5 dl Maustamatonta jugurttia
6 Kirsikkatomaattia viipaloituna
5 Aurinkokuivattua tomaattia pilkottuna
100 g Juustoraastetta
Pilkottu mozzarella
Iso sipuli pilkottuna (käytin punasipulia)
Aromisuolaa
Muna
Fetaa pilkottuna pieniksi
Nestemäistä valkosipulia (voi toki laittaa muutakin, tämä on vain loistotuote)
Täyte tulee pohjan päälle ja piirakkaa paistetaan n.45 min 175 asteisessa uunissa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä kommentti. Kiitos.